SOCIAL MEDIA

31.12.2014

24.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri - osa 2

Kun raitaosuudet ovat valmiit, on aika oppia uutta.
Neulo vielä kumpaankin sukkaan 8 kerrosta (1 o takareunasta, 1 n) -joustinta ja päättele sukat joustavasti.
Silmukoiden päättelminen joustavasti onnistuu hyvin Jeny's surprisingly stretchy bind off -tekniikalla. Siinä siis päättelykierroksella ennen jokaisen silmukan neulomista otetaan langankierto puikolle, neulotaan seuraava silmukka ja vedetään sitten sekä langankierto että edellinen silmukka tämän yli.
Aikaisemmin olen tehnyt Pucker -sukat ensimmäisinä varpaista varteen ja mosaiikki-neule -tekeleinä. Silloin ei meinannut mitenkään järki ymmärtää kantapään tekemistä (toki tehtiin silloin jo suoraan oikealle kohtaa eikä kuten näissä sukissa nyt jälkikäteen vasta) saati sitten joustavaa päättelyä varteen.

Pienoisen kiroilun ja epätoivon saattelemana aloitin ohjeiden mukaisen päättelyn. Olinkin ihmeissäni, kun sukka meni sittenkin kunnolla jalkaan, eikä jäänyt kinnaamaan varren joustamattomuutta. Tämä tekniikka siis jäi ehdottomasti käyttöön ja jatkojalostukseen!



Koska varren päättely onnistui niin äkkiä piti se tehdä toiseenkin sukkaan, ettei vaan epätoivo iske.

Sitten kantapäät. Uusi tekniikka tämäkin:

Viimeiseksi neulotaan vielä kantapäät. Poimi kantapään apulangan ylä- ja alapuolelta silmukat neljälle sukkapuikolle tai jos käytät magic loop -tekniikkaa, niin pyöröpuikolle ja pura sitten apulanka pois. Reikien välttämiseksi, voit poimia myös yhdet silmukat puikkojen välistä, jotka kavennat sitten ensimmäisellä kerroksella pois.



Aloita neulominen oikeasta alanurkasta (varpaat alhaalla, resori ylhäällä). Neulo 6 kerrosta oikein suljettuna neuleena. 
Kavennuskerros: Neulo jokaisen puikon lopussa 2 o yhteen. (Jos käytät magic loop -tekniikkaa, kavennukset tulevat kahdesti kummallakin puikolla.) 
Toista kavennuskerros joka 4. kerros vielä 3 kertaa, joka toinen kerros 3 kertaa ja vielä joka kerros 3 kertaa. Jäljellä on 20s. Siirrä 2. puikon silmukat ensimmäiselle ja 4. puikon silmukat kolmannelle puikolle. Katkaise lanka jättäen riittävän pitkä häntä ja silmukoi loput silmukat. (Tämä kantapään ohje on suomennettu Crystal-sukkien ohjeesta.)

Tein tämän osan melkein ohjeen mukaan. poimin silmukat ensin pyöröpuikoille ja siirtäessäni ne sukkapuikoille, otin molemmista reunoista yhden lisäsilmukan, minkä kavensin pois ensimmäisellä kerroksella. Tämän jälkeen tein kavennukset ohjeen mukaan joka neljännellä kerroksella (yht. 3 kavennuskertaa) ja sen jälkeen kavennukset joka kerroksella kunnes kullakin puikolla oli 10 silmukkaa. Nämä silmukat kavensin viiteen silmukkaan per puikko yhdellä kerroksella. Viimeisenä silmukoin neulan avulla kantapään kiinni jäljelle jääneillä 20 silmukalla.


Ohjetta jouduin soveltamaan käsialan ja puikkojen vuoksi. Olen tehnyt sukat 3.5 pyöröpuikoilla ja siksi ovat isommat (ehkä seuraavat uskaltaa tehdä jo pienemmällä puikolla)




29.12.2014

24.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri - osa 1

Nyt pitäisi viimeisiä viedä, mutta ajan vuoksi teen tämän päivän kahdessa osassa. Kyseessä on kuitenkin kaksi uutta tekniikkaa opeteltavana, niin on helpompi ensin keskittyä pelkän raidan tekemiseen ja sitten vasta päättelyyn sekä kantapään tekemiseen.

Päivän ohje:
Jatka sukkaa A neulomalla 24 kerrosta. Päivän värin saat poimia alimmasta kommentista. Värin otettuasi, jätä uusi tilalle. Jos kielitaitosi vain riittää, jätä väri mieluusti sekä suomeksi että englanniksi, jotta ulkomaalaisetkin osallistujat voivat napata sen mukaansa.

Pikareissulle lähtiessäni olin katsonut kommentista silloin viimeisimmän ja värinä oli vihreä, joten sen mukaan Äidin lankavarastolle lankaa etsimään.



23.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Melkein viimeisiä raitoja viedään ja jännitys päättelyn ja kantapään suhteen tiivistyy:
Jatka sukkaa B neulomalla 23 kerrosta. Tämän päivän värinä on yötaivas, johon saatte silmukoida suosikki tähtikuvionne. Jos ei missään nimessä lämpene pienelle silmukoinnille, niin raidan inspiraationa voi silti käyttää tähtikuviota: esimerkiksi pieni karhu voi johtaa ruskeaan raitaan jne.

Otava olisi ollut ehkä se parhaiten tunnistettavissa oleva tähtikuvio. Toisaalta kun kerrankin omia sukkia tehdään niin halusin "olla taas hieman erilainen kuin muut" ja valitsin tähtikuviokseni Leijonan (ent. Jalopeura). Loppujen lopuksi silmukoitu kuvio ei muistuta millään lailla alkuperäistä kuviotaan, mutta josko seuraavan tiirailun tienoilla osaisin taivaalta tämänkin tähtikuvion etsiä.



22.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Jatka sukkaa B neulomalla 22 kerrosta kotikaupunkisi urheilujoukkueen väreissä.
Omista langoista olisi jopa saattanut löytyä tähän raitaan vielä langat, vaikka muuten on jo ollut tuskaista saada lankoja sukkiin. Jotenkin omistan kuitenkin vahvempaa lankaa enemmän, niin tarvitsee tehdä toiset vastaavat "jämäsukat" niistä keristä vielä myöhemmin.

Meilläpä on Duo 96 paikallinen kaukalopalloseura, minkä liikkeistä toisinaan kuulen jotain. Värit olivat pirteän miehekkäät melkein.



21.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Jatka sukkaa A neulomalla 21 kerrosta lempipiirroshahmosi väreissä tai etsi/kehittele hahmosta kirjoneulekaavio.

Esimerkkisukkaan oli neulottu Pikku Myy, ja jotenkin on kuulemma samaa temperamenttia itselläkin, joten samalla kuviolla uskalsin mennä. Samalla raita on viimeinen kirjoneuleraita, sillä sukat ovat jo tässä vaiheessa niin pitkät, että pohkeet omaavalle voi tulla vielä hankaluuksia saada nämä sukat käytöönkin.




20.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Jatka sukkaa A neulomalla 20 kerrosta lempivillasukkiesi vastavärillä.
Vyyhdin lempparisukat ovat keltaiset, joten päivän väriksi tuli myös ihan kiva violetti.

Nyt ollaankin jo Äidin lankavarastoilla niin helpotti hieman värivalintaa. Sininen on tällä hetkellä kovassa huudossa itsellä ja sinisestäkin kelpaa monet eri värivariaatiot. Näin ollen raidan väriksi tuli keltainen.

19.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Kiritään kiritään ja blogataankin välillä.
Jatka sukkaa B neulomalla 19 kerrosta värillä, jonka poimit lempikukkasestasi. Tässä voi jälleen halutessaan myös puuhastella kirjoneuleen parissa. Valitse joku alla olevista kaavioista tai kehittele/etsi oma.

Suomen pelin ohella yritin etsiä mieluista kukkakuviota. Mieluisin kukkkana olisi ollut kirsikkapuun kukka. Raitaan yritin etsiä kirsikkapuun oksaa, jossa olisi ollut kukkasia muutamia. Kun sellaista ei löytynyt niin valitsin sitten ruusun. Tulppaani olisi ollut myös mukava, mutta enää kun ei itsellä voi sisällä olla tulppaaneita niin ruusuihin on tyytyminen. Ruusut ovat myös yksi Äidin kestosuosikeista, joten teeman mukaisesti mennään.



27.12.2014

18.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Jatka sukkaa B neulomalla 18 kerrosta värillä, jonka etsit Wikipediasta:Valitse vasemmasta yläkulmasta satunnainen artikkeli ja yritä päästä artikkelin linkkejä klikkailemalla jonkin värin sivulle.

Satunnaiset artikkelit eivät puolen tunnin testailun jälkeen vieneet minkään värin tietoihin, joten päätin poimia tekstissä mainitun värin. Onnekseni kohdalleni tuli satunnaisena artikkelina Mustanaamio.

" Mustanaamio pukeutuu kokotrikoisiin aina huppua myöten. Puvun väri vaihtelee sarjakuvan julkaisumaissa: Yhdysvalloissa se on violetin-purppuran värinen, Skandinaviassa sininen, Italiassa, Turkissa ja Brasiliassa punainen ja Uudessa-Seelannissa ruskea. Lee Falk itse halusi asun olevan harmaa."

Jos harmaata lankaa olisi ollut, olisin valinnut sen, mutta onneksi löytyi myös violetin-purppura (tai sellainen väri, minkä muistan itse nähneeni Mustanaamiolla) kerä, jolla tämän raidan tein.


17.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Näin pyhien aikaan on kuitenkin löytynyt aikaa tehdä näitä rästiraitoja pois.

Päivän ohje:
Jatka sukkaa A neulomalla 17 kerrosta kiinalaisen horoskooppisi innoittamana. Jos haluat, voit valita alta sinulle kuuluvan kirjoneulekaavion. Pohjavärin voit valita horoskoopin kertoman elementin mukaan. Jos et välitä kirjoneuleesta, voit valita värin joko horoskooppieläimesi tai elementtisi mukaan. Kirjoneuleen sijaan voit myös aina silmukoida yhden kaaviontoiston valmiiseen raitaan.

Tytär on kiinalaiselta horoskoopiltaan Härkä ja elementtinään puu. Vihreän sävyisiä raitoja sukissa on jo käytetty, mutta vielä löytyi yksi erilainen kerän loppu, josta raidan tein. Langasta en tiedä, mitä se on tai mihin sitä on käytetty, koska langan paksuus vaihtelee pitkin matkaa tehden raidasta epätasaisen (epätasaisen käsialan lisäksi). Lankavalinnasta johtuen päätin silmukoida kuvion myöhemmin raitaan. Ohjeiden mukainen kaavio ei härän suhteen miellyttänyt, joten etsin toisenlaisen kuvion, minkä jäljensin raitaan:





25.12.2014

Tyttäreltä äidille - osa 2


Aiemmin kerroin, miten oli paketoinnin riemua ja teippiäkin kului kohtuullisesti, kun Tytär paketoi Äidilleen lahjaa.

Nyt viimein voi kirjoittaa kunnollisen viestin lahjan sisällöstä.



Paketissahan siis on neljä kerää Pallas-lankaa, kaksi keristä on koolattu (Kool Aid -värit) ja värisävyistään mitä mielenkiintoisempia.




 Lisäksi pakettiin sujahti Knit Pron magneettitaulu ja sille hieman tuunatut magneetit, että on helpompi seurata kaavioita lapasia, sukkia ja pipoja varten. Magneettitaulun mukana tulee nuo suorakulmion malliset pienet magneetit, mutta tein niiden lisäksi joutilaista lankakeristä paremmin otettavissa olevat magneetit.


Mukaan tulostelin Keisarin morsian -sukan ohjeen ja nämä olisi tarkoitus kummankin tehdä itselle. Omaani olen jo hieman aloittanut että varaslähdön otin, mutta Äiti onkin nopeampi kutomaan kuin minä vasta opetellessani kirjoneuleita.

 Pienenä bonuksena paketista löytyy myös sukkapuikoille washiteipistä tehdyt puikkostopparit.










Tennarisukat pojalle


Ystävä tilasi vielä pukinkonttiin yhdet tennarisukat kokoa 28. Sukat tulisivat pojalle ja langat omasta varastosta. Turkoosia 7-veljestä löytyi, joten Lauramaisen ohje käyttöön ja sukkia tehden. 


Jotenkin jäi omasta mielestä varsi liian tyngäksi, ja muutenkin jalkapohjan pituus oli jotain astronomista lasten sukkaa ajatellen. 



Testatessa eivät kuitenkaan olleet niin karskin näköiset kuin ilman täytettä. Kasvuvaarakin on sillei, ettei tarvii ensimmäisten kuukausien jälkeen olla pidentämässä.

Malli: Lauramainen
Lanka: turkoosi 7-veljestä
Puikot: 3.5 cubics
Silmukoita: 36





Herra Huolisyöppö - murheiden märehtijä


Lahjalistalle päätin itse kaikkien leegojen ja muiden lelujen joukkoon, että kummipojan tulee saada myös Huolisyöppö. Isompi Huolisyöppö menee kummipojalle, ja pienempi hänen pikkuveljelleen. Näitä murheet poissyöviä hahmoja on syksyn mittaan alkanut näkyä itse tehtyinä, mutta joulun alla myös Suomalainen kirjakauppa myi tällaisia pehmohahmoja.



Aaton aattona pikainen surautus kotoa löytyvistä materiaaleista tuotti ainakin itse miellyttävän tuloksen. Paperille hahmottelin suurinpiirtein mallia että millainen olisi kiva ja nimenomaan lapselle sellainen, ettei pelota, muttei muistuta mitään valmistakaan hahmoa. Vetoketjusuun takana on samasta kankaasta (eri värikohdasta vaan) tehty pussi, mihin lapsi voi huolensa jättää ja pahan mielensä piilottaa.



Hahmojen suuhun laitoin jo valmiiksi paperiviestin:


Moikka!
Minä olen Herra Huolisyöppö. Tykkään märehtiä muiden murheita, ja pyydänkin, että ruokksiit minua murheillasi. Harvoin minulla nälkä on, mutta jos sinulla on murheita, voit kirjoittaa ne paperille ja laittaa paperin suuhuni tai kuiskata murheet suuhuni.
Pureskelen ja syön murheesi pois!

Tutulaukku prinsessalle

Tämän vuoden lahjan saajana oli myös kolmevuotias pikkuprinsessa. Itsellä kun ei varsinaisesti mitään "prinsessatyylin" tuntemusta ole ja malli näytti helpolta, niin päätin tehdä prinsessalle oman laukun.


Lähtökohta kankaista oli hieman lopputulosta tasapainoisempi ja ehkäpä "tyylikkäämpi". 



Kun isäntä ei tästä sommitelmasta ymmärtänyt lopputulosta, piti yrittää saada niitä enemmän kassin muotoon.



Keskimmäinen nauha eikä myöskään tyllin rypytys omaa silmää miellyttänyt, päätin kysyä apuja työnantajalta, joka ompelee nopeasti hyvää jälkeä eikä jää murhetimaan ylimääräisiä ompeluksissaan.


Kuten huomaatte, avun pyytämisestä oli apua! Tyllimäärä on täysin sama, kuin aiemmassakin kuvassa - se on vain rypytetty suoralla ompeleella ja on aiemmasta poiketen yksinkertaisena, mutta pidempänä pätkänä.



Vuorena kassissa toimii tavallinen lakanakangas ja pohjalla komeilee kahvoihin tulevat sydännapit.



Kassi oli viimeistelyjä vaille valmis, kun pohdin, mitä sinne sisälle voisi laittaa lahjaksi mukaan. Omien helmien tekemiseen ja suunnitteluun kelpaisi varmaan puuhelmet ja joustava lanka tyttöväreissä.
 


Lopuksi toiselle puolelle kassia painettiin silitysarkkiin muotoillun kuvan avulla kruunu. Jotain blingiä piti vielä saada, joten strassit, mitkä oli tarkoitettu ensin tylliin liimailtavaksi, löysivät paikan kruunun keskeltä. Strassien alla on kyllä kuviossakin kolme pistettä, mutta omaa silmää miellyttivät nämä strassit kruunussa paremmin.

Kahvoihin lisäsin myös pienet sydännapit, ikään kuin loppusilauksena personoimaan kassin.

Malli: oma
Korkeus ilman kahvoja: n. 30 cm
Kankaat: oma varasto
Napit, nauhat, silityskuvat ja strassit: Tikkaus ja Tarvike

16.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Nyt kun on aatto vietetty, on aikaa taas palata ruotuun tämän harrasteen parissa. Olin jopa tämän 16. päivän raidan tehnyt, mutta en ollutkaan sitä blogannut.

Ohjehan kuului näin:
Jatka sukkaa A neulomalla 16 kerrosta. Päivän värin päättää syntymäpäiväsi. Syötä syntymäpäiväsi tänne RGB Color Pickeriin ja katso, minkä värin saat. Voit syöttää päivän, kuukauden ja vuoden laatikoihin toki ihan itse valitsemassasi järjestyksessä.

Picker antoi minun päivälläni sinisen värin.


Hiljalleen alkaa kumpaankin sukkaan kehkeytymään samoista keränlopuista raitoja, kun ei vaan tulisi samoja raitoja samaan sukkaan..
17.12.2014

Pipolahjuksia

Hiljalleen alkaa lahjat valmistumaan. Jopa sellaiset, mistä voi ennen aattoa blogatakin. Tänä vuonna lähipiirin pienimmäiset saavat osaksi lahjojaan myös pipot. Koska Suomen talvi alkaa olla suhteellisen lämpöinen myös tähän aikaan vuodesta, niin tein pienokaisille tuplatrikoosta pipot.



Pienoiset tytöt saavat harmaapohjaisesta bambitrikoosta omat piponsa tuttinauhan kera. Kaikki materiaali on Tikkaus- ja Tarvike -liikkeestä.

Jo vuosi takaperin oli tarkoitukseni tehdä pienille leegoinsinööreille aplikoimalla Lego/Ninjago -pipot. Toisinaan laiskuudesta palkitaan, ja nyt pääsinkin helpolla, kun tein silmäalueen kerroksittain lämmittämällä silitysarkeista leikattuja kuvioita.

Sarjatyöskentelystä tuli tehokas olo ja itsensä hauskuuttamisen jälkeen (kieroja silmiäkin tuli testattua hahmoille) oli varmasti pienille pojille mieluisat lahjat valmiit.


Silitin vielä kolmeen pipoon sisäpuolelle niskaan tulevien omistajien nimet, ettei tarvitse tapella, mikä pipo on kenenkäkin omaisuutta.




15.12.2014

15.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Aamulla kun katselin tämän päivän joulukalenterin, niin ihastuin heti aiheeseen:

Jatka sukkaa B neulomalla 15 kerrosta suosikkisupersankarisi väreissä.
Myös joulukalenterissa oli käytetty Batman-logoa, mutta oma valintani perustuu täysin tämän kuvan tekstin vuoksi:


"Ole aina oma itsesi! Mutta jos voit olla Batman, ole aina Batman":




13.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Hieman jäi tämä touhuaminen viikonlopun vipinässä toisaalle, joten kiritäänpäs nyt takaisin:

Jatka sukkaa A neulomalla 13 kerrosta. Tämän päivän väri saadaan siten, että heittelet Sudenpentujen arvonimigeneraattoriin värejä ja valitset sen värin, jota käyttämällä saatu arvonimi parhaiten kuvastaa sinua.
 Arvonimeksi tuli Railakkaan Uneksiva Sepittelijä ja Kuolemattoman Eeppinen Anglosaksi.

Ruskeaa löytyy Taika-langan jämästä, mitä oli toisessakin sukassa ensimmäiset kaksi raitaa:


Onni kiireessäkin, sillä joulukalenterissa käytetään kantapäätekniikkaa mikä on itselle uusi tuttavuus ja vasta tämän päiväisessä ohjeessa mainittiin kantapään huomioiminen ajoissa. Tässä raidassa tuli itsellä siis kantapään apulanka odottaa aattoa ja kantapään kiroamista.

14.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri


Päivän ohjeena oli:

Jatka sukkaa B neulomalla 14 kerrosta toisen harrastuksesi välineen värissä. Toisen siksi, että neulominen on toki ykkösharrastuksena meillä kaikilla.

Toisen harrastukseni logossa on tummansinisen/harmaan sävyjä:


Myös tähän raitaan tuli kantapäälle paikka odottamaan osaavaa tekijää.

Perinteiset joulumyyjäiset

Nämäkin verottivat osan viikonlopun virikkeistä. Olimme äidin kanssa kokeilemassa ensimmäistä kertaa tällaisessa päivän joulumyyjäissä vaihtaisiko käsityöt omistajaa.

Ehkäpä kuvilla on helpompi kertoa, mitä kaikkea oli myynnissä: